20.12.2014

Vuoden 2014 tavoitteiden tarkastelua ja tavoitteiden asettaminen vuodelle 2015

Koska vuotta on enää niin vähän jäljellä, niin on mielenkiintoista käydä läpi tälle vuodelle asetetut tavoitteet, ja katso pääsikö niistä läpi vai ei. Tässä vuodelle 2014 asettamani tavoitteet:

*Sijoittaa vähintään 500€/25% palkasta+kuukauden osinkotulot osakkeisiin kuukaudessa -Hyväksytty


Sijoitin niin ison kasan rahaa tänä vuonna, että en edes jaksa laskea summaa =) Sen tiedän että salkun arvo on kasvanut vuoden aikana n. $14,000 ja suurin osa tuosta summasta on sijoitettua rahaa.

*Saada vähintään $950 netto-osinkotuloja vuodessa
-Hyväksytty

Olen laskenut että ennen joulukuuta olen saanut netto-osinkoja jo $969 joten hienosti pääsin tänä vuonna tavoitteeni yli.


*Pitää osakekulut alle 90€ vuodessa
-Hylätty

Osakekulut ovat olleet aika järkyttävät tänä vuonna(kin). Oppisinkohan ensi vuonna olemaan tuhlaamatta kaikkia rahoja kuluihin. Toivon mukaan, sillä tänäkin vuonna tuli satoja euroja heitettyä välittäjälle.

*Harrastaa vähintään 4 kertaa viikossa liikuntaa
-Hyväksytty
 Hyvin on tullut liikuttua tänä vuonna, jos ei nyt 4 kertaa viikossa niin ainakin 3.


3/4 Tavoitteesta meni läpi, joten ei ihan täysin putkeen nyt mennyt. Ensi vuonna aion sitten päästä kaikkiin tavoitteisiini.


Nyt sitten päästäänkin laittamaan vuodelle 2015 tavoitteita:


*Sijoittaa vähintään 500€/25% palkasta+kuukauden osinkotulot osakkeisiin kuukaudessa
Jatkan samalla linjalla, sillä tulotasossani ei ole odotettavissa merkittävää muutosta.

*Saada vähintään $2000 netto-osinkotuloja vuodessa
Uskon tämän olevan ihan mahdollinen tavoite, vaikka ei ostelisikaan koko ajan yli 10% yieldin omaavia osakkeita.

*Pitää osakekulut alle 90€ vuodessa
Nyt pitää oikeasti tsempata tämän kanssa. Ei pitäisi olla mitään ongelmia, sillä nyt kaikki paitsi Sammon osakkeeni ovat Interactive Brokersissa. Se tarkoittaa minimaalisia kuluja.

*Harrastaa vähintään 3 kertaa viikossa liikuntaa
Liikuntaa on hyvä harrastaa sopivasti, mutta ei liikaa =)

*Saada vähintään 300€ palkankorotus töissä
Tämä ei ole saletti juttu, mutta yritän ahkeroida töissä ja siten toivon mukaan saada ainakin pienen korotuksen palkkaani.


Näin on taas laitettu uudet tavoitteet. Toivon mukaan kaikki tavoitteeni tulee saavutettua. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

2 kommenttia:

  1. Ei ole huonosti mennyt. Minä en edes uskalla laskea välittäjälle maksamiani kuluja, mutta jonkun verran saan niistä takaisin veroilmoituksen tekovaiheessa kun Nordnet hoitaa ison duunin puolestani.

    Hyvät tavoitteet ensivuodelle sinulla. Täytyy itse hahmotella samansuuntaisia tavoitteita. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, odotan innolla tavoitteidesi paljastamista ja sijoitusvuotta 2015!

      Poista