21.2.2016

Mitä tehdä kun kurssit sahaavat


Olet duunissa, dedikset paukkuu ja päätät piristää itseäsi vilkaisemalla pörssiä. Mutta mitä ihmettä, myös börsä on pettänyt sinut ja kurssit sahaavat ylös ja alas. Eihän tämä piristänytkään päivääni, ellei ole masokisti ja pidä siitä että omaisuus kutistuu päivä päivältä. Välillä sitä alkaa epäilemään että onko sijoittaminen sittenkään minua varten, jos vain makuuttaisin rahoja pankkitilillä niin ei ainakaan tulisi näin paljoa tappioita.

Muistutan kuitenkin aina itseäni että tässä ollaan pitkällä jänteellä liikkeellä, ja senpä takia jatkan ostoja ihan normaaliin tahtiin, kerran kuussa palkkatuloilla ja osingoilla. Näin olen mukava laskuissa kuin myös nousuissa eikä tarvitse ottaa paineita ajoituksen kanssa. Vaikeus tässä on sitten tietysti että ostaa oikeaa osaketta oikeaan aikaan, kun ei ole indeksisijoittaja. Mutta pitäähän sitä sijoittamisessa olla jotain haastettakin =)

Miten sinä reagoit kurssilaskuun?

10 kommenttia:

  1. Kuukausisäästöllä jatketaan. Laskut ovat kyllä hyvä testi siihen onko sijoittamassa pitkällä tähtäimellä vai ei. Keep on keeping on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko näin että vasta kunnon laskussa nähdään onko sinulla kanttia sijoitukseen :) Katsotaan sitten kun salkku laskee 50% esim alle vuodessa että kestääkö mulla enää polla :D

      Poista
  2. Näinjuuri! Hauska huomata, että muutkin piristelee itseään pörssikurssien tarkastelulla työn lomassa :D Näinä aikoina kyllä tekisi mieli laittaa selaimeen jokin lapsilukko, ettei Nordnettiin pääsisi piipahtamaan ja itseään masentamaan.

    T: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, halvalla hyvää? :)

      Poista
  3. Hih... en ole masokisti, vaikka minulle markkinaliikkeistä johtuva kurssilasku tuo jonkinlaista mielihyvää. Silloinhan mennään alaspäin, oli firmoissa omaa syytä eli ei. Ja jos yhtiö on hyvä, ei kun ostamaan. Korvienväli tykkää, jos ostaa laskupäivänä.

    Kuulostaa helpolta, mutta ajoittaminen ei ainakaan minulta onnistu. Ja toinen: rahaa ei ole läheskään aina silloin käytössä, kun sitä osakeostoihin tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itselle käy yleensä silleen että ostan laskeviin kursseihin ja sitten laskee vielä sen 20% lisää. Pitäisi varmaan ostaa vaan nouseviin kursseihin.

      Poista
  4. Anonyymi21.2.16

    Sijoitan indekseihin säännöllisesti kerran kuukaudessa saman summan. Yksittäisiä osakeostoja tähyilen jos tulee tällaisia laskuja kuin viime syyskuussa ja nyt tammikuussa. Ja silloinkin vain laatufirmoja jos näyttävät tosi halvoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kuulostaa järkevältä!

      Poista
  5. Ostomääräni on kasvanut kurssien tiputtua, ihan viimeiset viikot en ole tehnyt juuri mitään. Suurinosa irtoavasta rahasta on sijoitettu. Mikäli lähdetään pulkkamäkeä aletaan uudestaan ostamaan ja keventämään korkopainoa. Kuukausisijoitukset juokseee Nordnetissä.

    Mielestäni on oppinut sijoittajana aika paljon, jos nuo laskut eivät aiheuta suurempia hötkyilyjä. Salkku tyhäjksi taio puolisalkkua tyhjäksi on äkkiliike, harkitut myynnit ovat eri asia. Luopuu huonosta sijoituksesta ja siirtyy mielestään perusteelusti parempaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on eli äkkiliikkeet harvoin menevät putkeen.

      Poista