4.1.2017

Nordea Crowdfunding, uusi mielenkiintoinen joukkorahoituspalvelu



Olin syksyllä Nordean järjestämässä tilaisuudessa missä he lanseerasivat uuden joukkorahoituspalvelunsa Nordea Crowdfundingin. Tarjoilut olivat loistavat, siellä oli smoothieita, leipiä ja maukasta kahvia. Nälkäisenä ei kyseisestä tilaisuudesta tarvinnut lähteä. Kyllähän siellä myös tietoa sai, nimittäin tuosta heidän uudesta tuotteestaan. Voisi olettaa että kivijalkapankit ovat jämähtäneet jollekin liitukaudelle, mutta kyllä heiltä näköjään innovaatioitakin ilmestyy. En ole siis kostunut tästä artikkelista muuta kuin aamupalan verran, joten jos tuo ei sinua haittaa niin jatka lukemista eteenpäin :D

Nordea siis esitteli heidän uuden joukkorahoituspalvelunsa viime syksyllä ja tietysti itsekin tuppauduin mukaan kuuntelemaan. Onhan noita joukkorahoituspalveluita jo tarjolla muitakin suomessa, mutta mielestäni tähän on helpompi mennä mukaan kuin moneen muuhun. Alustan minimisijoitussumma on vain 100€ mikä toki vaihtelee sitten kohdeyrityksen mukaan hiukan. Mukaanlähtö ei siis monelle jää rahasta kiinni.

Itsekin Nordean asiakkaana on minusta mukavaa että pankki tarjoaa uusia tuotteita asiakkailleen. En ole ainakaan itse kuullut että muilla suomalaisilla pankeilla olisi tarjolla tällaisia tuotteita. Yrityksiä ei toki ole montaa vielä mukana ja tilaisuudessa oli muutama yritys esittelemässä itseään.

Miten sijoittaminen sitten tapahtuu? Ensin pitää rekisteröityä Nordean asiakkaaksi jos ei sellainen jo ole. Sitten valitset yrityksen jonka kasvuun haluat sijoittaa ja jos rahoituskierros menee läpi niin ostamasi omistus merkataan arvo-osuustilillesi. Kuulostaa simppeliltä ja tämä mahdollistaa varmasti monelle suomalaiselle helpon sijoittamisen kasvuyhtiöihin jotka eivät muuten tällaiseen sijoitusmuotoon lähtisi.

Itselläni palvelun käytössä ja ylipäätään joukkorahoituksissa on parikin muttaa. Ensiksikin sijoitusstrategiani nojaa pitkälti osinkoa maksaviin yrityksiin. Kasvuyritykset eivät ole ihan tavanomaisia vakaita osingonmaksajia. Toinen asia on sijoituksen seurattavuus. Nimittäin noin pienistä yrityksistä on vaikeaa saada tietoa koska heillä ei ole samanlaisia ilmoitusvelvollisuuksia kuin isoilla yhtiöillä. Mistä tiedän ensinnäkään onko anti oikein hinnoiteltu?

Toinen ja itselleni suurempi ongelma on likvideetti. Nordea ei tarjoa noille osuuksille mitään markkinapaikkaa, ainoastaan mahdollisuuden mennä antiin mukaan. Mistä siis tiedän onko osuuteni arvo nousussa vai laskussa? Miten pääsen eroon osuudestani niin halutessani? Voi nimittäin olla ettei näistä pääse sitten ikinä eroon. Jos ei konkurssia lasketa. Toki tämä ei haittaa kaikkia sijoittajia ja on tavallista joukkorahoituksissa mutta itse pidän enemmän likvideistä sijoitusmuodoista. Siispä jatkan osakesijoittamista =)

Onko sinulla kokemusta tästä tai muista joukkorahoituksista?

10 kommenttia:

  1. Itse seurasin myös noiden ensimmäisten 2-3 joukkorahoitusta palvelussa hakeneen menestystä. Ei tainnut toteutua yksikään haetuista rahoituksista. Mutta hyvä idea ja kyllä se tuosta lähtee! Eikös sama ongelma ole kaikilla listaamattomilla yrityksillä, että osuuden arvonmääritys ei ole reaaliajassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Privanetissä on joitan listaamattomia joilla käydään kauppaa jonnin verrankin.

      Poista
  2. Hyvä homma, että tulee uusia rahoitusinstrumentteja markkinoille. Itsekään en tosin sijoittaisi joukkorahoitukseen juurikin noiden mainitsemiesi ongelmien takia. Informaatio on niin epäsymmetristä, että sijoituksen kannattavuudesta on todella hankala muodostaa mitään kuvaa. Uhkapelimielessä voisin ehkä ostaa pienen osuuden jostain mielenkiintoisesta viritelmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta miten sitten se realisointi =)

      Poista
    2. Joo se olisi sitten todella pitkä sijoitus.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä kanssasi. Jälkimarkkinoiden puute lisää kohtuuttoman paljon sijoituksen riskiä, joka on muutenkin suuri kun kyse on aloittavasta yrityksestä. Mutta positiivista on se, että Nordean kaltainen mammutti on rohkeasti lähtenyt kehittämään uusia fintech-palveluita.

    VastaaPoista
  4. Olen kyllä siitä samaa mieltä, että hienoa, että kaikkea kokeillaan myös yleisesti jähmeällä finanssialalla, mutta.. Jos nyt vaikka katsoo Lending Clubin "liitoa" hypestä huolimatta, niin huomaa, että kaikki jalat eivät ole kauhean tasapainossa vertaistalousmarkkinoilla. Kirjoittelen itseasiassa Gradua vertaistaloudesta tällä hetkellä, niin aihe on sinällään lähellä sydäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisen aiheen olet valinnut itsellesi =)

      Poista