22.4.2018

Näin pidän yllä sijoitusmotivaatiota


Välillä tulee hetkiä kun kyllästyttää koko sijoittamispuuha. Itselläni tällainen hetki tulee yleensä kun ei löydy mitään mielenkiintoista ostettavaa tai sitten kun olisi vaikka mitä ostettavaa eikä ole yhtään rahaa kauppoihin. Yleensä tilanne on ollut tuo ensimmäinen, mutta nyt opiskelijana tilanne onkin yhtäkkiä tuo jälkimmäinen. Ei ole ollut muutamaan kuukauteen varaa ostaa mitään.

14.4.2018

Nostin opintolainan ja meinasin pudota pyrstölleni


Sain vihdoin jotain aikaiseksi ja nostin opintolainan. Viimeksi nostin opintolainaa varmaan vuonna 2010 kun opiskelin edellisen kerran ja olin lähdössä vaihtoon. Silloin laina tuntui ärsyttävältä ja halusin päästä siitä mahdollisimman nopeasti eroon. Kun ikää on tullut lisää niin olen alkanut muuttamaan näkökulmaani ja tajuamaan että lainanotto voi joskus olla myös järkevää. Lainannostaminen tuotti kuitenkin ennalta arvaamattomia yllätyksiä.

8.4.2018

4 osingonkasvattajaa huhtikuulle 2018


Tämän artikkelin pohjana olen käyttänyt David Fishin luomaa loistavaa US Dividend Champions -excel josta löytyy kaikki yli 5 vuotta osinkoaan putkeen kasvattaneet jenkkipörssin yhtiöt. Tuo excel on todella verraton apu kaikille joita kiinnostaa kasvavat osingot ja jenkkimarkkinoille sijoittaminen. Seeking Alpha kirjoittaja FerdiS tekee kuukausittain loistavaa 10 Dividend Growth stocks artikkelia. Olen lukenut hänen tekstejään jo vuosien ajan ja nyt halusin itsekin miettiä mihin osingonkasvattajiin haluaisin sijoittaa tällä hetkellä.

2.4.2018

Kuukausikatsaus - Maaliskuu 2018, salkun arvo laski tuhansilla euroilla


Taas on kuukausi takana ja on aika tutustua lukuihin. Jäikö jotain säästöön vai menikö kaikki taivaan tuuliin? Jotta pysyisin kärryillä henkilökohtaisen talouteni tilasta pidän kirjaa tuloista, menoista ja nettovarallisuudesta. Kuukausikatsaus sisältää vain henkilökohtaiset kuluni kahden henkilön taloudessa.