19.5.2018

Mintos, Euroopan johtava vertaislaina-alusta


Nyt kun on lähes vuosi takana vertaislainaussijoittamista Mintoksen kautta niin onkin jo hyvä aika tarkastella tuottoja. Mintos on kasvanut ihan huikeaa vauhtia ja vuonna 2017 tuli jo voittoakin. He odottavat että tämän vuoden loppuun mennessä heidän palvelunsa kautta on rahoitettu lainoja miljardilla eurolla. Tällä hetkellä asiakkaita on 58 000 ja arvio vuoden lopun asiakasmäärästä on 100 000.

11.5.2018

Cheek tekee musiikkia ja samalla rahaa kuin liukuhihnalta


Suomesta löytyy useita eturivin artisteja jotka tekevät hyvää tiliä musisoinnillaan. Monia on vienyt uralla eteenpäin myös muuan Vain elämää -tv sarja. Tuntuu että moni artisti on ponnahtanut oikein kunnolla julkisuuteen tämän ohjelman jälkeen. Vain elämästä joko pitää tai ei, mutta fakta on se että aika moni suomalainen tätä ohjelmaa on katsonut. Vuonna 2012 tuli ulos sarjan ensimmäinen kausi ja yhtenä artistina esiintyi muuan Cheek eli Jare Tiihonen. Ohjelman jälkeen Cheekin ura lähti vielä kovempaan nousuun ja nyt saammekin tutustua taustayhtiön tulokseen.

5.5.2018

Kuukausikatsaus - Huhtikuu 2018, salkku otti tuulta purjeisiin


Taas on kuukausi takana ja on aika tutustua lukuihin. Jäikö jotain säästöön vai menikö kaikki taivaan tuuliin? Jotta pysyisin kärryillä henkilökohtaisen talouteni tilasta pidän kirjaa tuloista, menoista ja nettovarallisuudesta. Kuukausikatsaus sisältää vain henkilökohtaiset kuluni kahden henkilön taloudessa. Katsotaan paljon sain tässä kuussa säästöön tulevaisuuden varalle.