2.9.2018

Sijoitusrintamalla tapahtuu: osakesäästötili ja case Bank Norwegian


Kerrankin sijoitusrintamalla tapahtuu. Samalla viikolla sai kuulla osakesäästötilin tulemisesta vuonna 2020 ja Bank Norwegianin päätöksestä laskea 1.10.2018 alkaen heidän suositun talletustilinsä koron 1,75 prosentista vain 0,75 prosenttiin. Nyt kun on pöly laskeutunut muutaman päivän näistä suurista tapahtumista voinkin alkaa miettimään että miten kumpainenkin päätös vaikuttaa juuri minuun.

Osakesäästötili tulee, oletko valmis? 


Tällainen on kaavailtu osakesäästötili: vain pörssiosakkeita, saat laittaa sisälle vain 50 000€, koskee myös osinkotuloja,  et saa siirtää tilille nykyisiä omistuksia ja verotus realisoituu vasta sitten  kun haluat nostaa rahoja tililtäsi. Asiaa on kerkinyt ruotimaan myös mm. rakkaat bloggaajakollegani Omavaraisuushaaste ja Veroja, hikeä ja kyyneleitä omissa teksteissään.

Kuulostaa ihan hienolta, mutta tottakai tässä on muutama seikka jotka minua mietityttävät. Ulkomaisten osinkojen 15% ennakonpidätyksen hyvityksestä ei puhuttu missään mitään. Mitä jos sitä ei saakaan takaisin, vaan ainoastaan verottajan keräämän veron eli 10,5%? Sitten hyöty olisi pienempi. Ja miten tuo sijoitustili toimii vähennysten kanssa kuten työhuonevähennys ja nettiyhteys.

En myöskään tiedä milloin haluan käyttää osinkoja elämiseen. Se hetki kun tarvitsee käyttää lisätuloja voi olla ihan milloin vain. 25,5% osinkoverotuksen sijaan joutuisinkin maksamaan 30% veroa kun nostan osingot ulos sijoitustililtä. Toki luulen että näihinkin asioihin saadaan vielä vastaukset kun aikaa menee eteenpäin, mutta nyt vielä mietityttää koko tili.

Bank Norwegian laskee talletuskorkoaan


Tällä hetkellä BN:llä on säästötilin talletuskorko 1,75%, mutta he aikovat laskea korkonsa 0,75%. Pudotus koron määrässä on todella radikaali. Rikas Erakko äänesti jaloillaan ja nosti ison potin rahojaan ulos. Minulla on taasen tuolla vain parisen tonnia joista maksettava korko oli aika pieni summa. Laskin häviäväni 14€ vuodessa muutoksen takia. Aion siitä syystä jättää rahat tuonne ja olla välittämättä koko muutoksesta. Se nyt vain on hyväksyttävä, että tällä hetkellä ei ole mahdollista saada inflaation ylittävää tuottoa ainakaan säästötileiltä joissa ei ole nostorajoituksia. Inflaatio oli nimittäin heinäkuussa 1,4%.

Eikö tämä muutos ollutkin jo odotettavissa? He kuitenkin maksoivat paljon parempaa korkoa kuin kilpailijat. Ehkä he nyt sitten saivat tarpeeksi pääomaa lainabisneksiin ja eivät enää tarvitse niin paljoa rahaa lainattavaksi. Minun mielestäni se vain menee niin että halutessaan rahalle tuottoa sijoittajan pitää ottaa markkinariskiä ja laittaa sijoitukset alttiiksi arvon menetykselle. Mahdollinen tuotto on sitten palkkio siitä että riskeerasit pääomaa.

Oletko sinä järkyttynyt näistä viikon uutistapahtumista?

*Sijoita nyt Nordnet Superrahasto Suomeen täysin kuluitta*


Tämä kirjoitus sisältää affiliate linkkejä. Jos tilaat tavaraa tai palveluita niiden kautta niin saan siitä palkkioksi pienen komission. Tämä ei kuitenkaan maksa sinulle mitään ylimääräistä. En anna sijoitusneuvontaa enkä ole vastuussa sijoitustesi voitoista tai tappioista. Teet sijoituspäätöksesi täysin omalla riskilläsi. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä jotka pitää ottaa huomioon sijoituspäätöksen tehdessään. En vastaa myöskään sivujeni kautta tilaamiesi tuotteiden tai palveluiden laadusta. En ole vastuussa kolmansien osapuolien aiheuttamista vahingoista.

14 kommenttia:

  1. Koron lasku järkytti minua niin pahasti, että menetin jopa yöunenikin. On nimittäin jo kolmas kahvikuppi menossa tänä "aamuna"... Olin saanut tänä kesänä kasattua tuolle tilille lähes 4000 euron varat ja riskit realisoituivatkin nyt sitten lähes välittömästi - realituotto painuu tappiolle.

    No todellisuudessa tilille kerätyt rahat oli tarkoitettu sijoituslainan lyhentämiseen... koron laskun seurauksena saatan aikaistaa lyhennyksen tekemistä.

    VastaaPoista
  2. No kun suoraan kysyt, niin en ole. (Järkyttynyt.)

    Tuon Bank Norwegianin korkomuutoksen osalta päättelen, että minulla on noin 57 tuhatta euroa asuntolainaa prosentin korolla ja reilu 60 tuhatta euroa rahaa lojumassa Norwegianin tililä, ja sen korko on enää tuo 0,75 %. Ja tietenkin pankkilainan parin euron maksamismaksu ja talletuskoron verotus vievät tätä vieläkin enemmän epäedulliseen suuntaan. Tämä hieno rahanlypyautomaatti alkaa lypsää minulta pankeille päin. Eli kovin kauaa en aio tätä tilannetta pitää yllä, vaan voi olla aika siirtyä taas velattomaksi pörssisijoittajaksi pois Nordeasta ja Norwegianista. Vaan kiire ei ole, pienistä summista on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs siinä jos pystyt lainan maksamaan pois. Sitten olisit velaton :)

      Poista
  3. Voihan se olla että Norjassakin tiukentuu kuluttajaluototus/vipit ja toimintaympäristö muuttuu tiukemmaksi. Tai sitten kokeilevat kepillä jäätä, että pysyykö jengi kun korko kuitenkin on parempi kuin varmaan millään tilillä Suomessa tällä hetkellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä parhaat toimijat aina pärjäävät, sitten pitää sopeutua uusiin sääntöihin.

      Poista
  4. Näinhän se on Bank Norwegianin kanssa, korko oli ylikorkea ja lasku odotettu. Mutta se, että korko rysäytettiin kerralla alas alle puoleen on kyllä vähän ihmetystä aiheuttava asia - olisin odottanut, että asteittain laskevat esim. 1,25..1,00..0,75. Noh, nyt kävi näin ja itsellä tuolla on vielä 20k€, joista nyt ainakin neljäsosa lähtee varmaan ulos ja osakkeisiin tai vertaislainoihin (jos en muuta keksi :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tahti oli kyllä aika rapea. Ehkä halusivat kerralla rysäyttää alas ettei tarvitse nysväillä madallusta parin kk välein :D

      Poista
  5. Norwegianin puolelle en koskaan ehtinyt rahojani siirtämään joten ei sinänsä osu millään tavalla minuun tuo muutos. Harkinnassa hätävarojen kerääminen sinne on tosin ollut, nyt pitää sitten miettiä kaksi kertaa kannattaako tuo kuitenkaan enää muutoksen jälkeen.

    Osakesäästötili on hyvä päänavaus piensäästäjien suuntaan. Valitettavasti tuossa on vielä liikaa avoimia kysymyksiä ja pelkään, että tästä muodostuu tavalla tai toisella samanlainen rampa ankka kuin valtion tarjoamista vapaaehtoisista eläkesäästösotkuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 0,75% on lopulta aika vähän. Mutta kuitenkin tyhjää parempi.

      Poista
  6. Mielenkiintoista nähdä miten Bank Norwegianin koronlasku vaikuttaa myönnettyjen luottojen määrään vai onko se seurausta esimerkiksi vähentyneestä luottokysynnästä. Tähän asti kasvuvauhti on ollut sen verran huimaa, että uutta pääomaa on tarvittu valtavasti.

    Osakesäästötilin puolesta itsellä ei ole ihan hirveän korkeita odotuksia. Eniten epäilyttää tilin tuleva kulurakenne ja onko tilille parhaimmassakaan tapauksessa kannattavaa kerätä muita kuin kotimaisia osakkeita mainitsemasi ulkomaisten osinkojen lähdeveron takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa eivät tietääkseni ISK tilit ole kalliita vaan välittäjät keräävät rahat välityskuluina.

      Poista
  7. Ei yllättävää ollenkaan, olisihan se ihme, jos yksi pankki antaisi huomattavasti parempaa korkoa kuin muut. Jotenkin tuommoiset tuppaavat aina tasoittumaan.

    VastaaPoista