28.4.2019

Aionko avata osakesäästötilin?


Osakesäästötili tulee kovaa vauhtia sijoittajien saataville ensi vuoden alusta. Pörssisäätiö on tehnyt aiheesta hyvän nettisivun johon kannattaa tutustua. Olen lukenut aiheesta jo jonkin verran erilaisia kirjoituksia ja luulen, että minulla on nyt hiukan ideaa siitä miten aion osakesäästötiliä itse hyödyntää sijoitustoiminnassani.

Jos mietitään ensin hetki osakesäästötilin perusideaa, niin sinnehän saa sijoittaa maksimissaan 50 000 euroa pääomaa. Tuo on varmasti riittävästi monelle sijoittajalle, mutta nyt pohdinkin sitä miten tuo tili sopisi omiin käyttötarkoituksiini. Pian kahdeksan vuotta tulee täyteen sijoittamisen aloittamisesta. Täysin suotuisten markkinaolosuhteiden ansiosta salkun pitäisi kolkutella parin saturaisen rajaa tänä tai ensi vuonna. Itse olen yrittänyt tuona aikana vältellä pahimpia sijoitusmiinoja välillä siinä onnistuenkin. Välillä on tullut taas markkinoilta turpaan ihan kunnolla.

Kohta 8 vuotta sijoittamista takana


8 vuoteen on mahtunut myös työttömyyttä, eroa ja opiskeluaikaakin. On toki myös onnistumisia takana, joitain ok osakevalintoja ja muutama tonni kämpän myyntivoittoa. Peruselämän tapahtumia yhtä kaikki. Nyt perheellisenä tilanne on tuntunut stabiloituvan mukavaan suuntaan ja osakemarkkinoillakin olen pikku hiljaa oppimassa pois turhasta hötkyilystä. Kauppoja tulee tehtyä suuntaan jos toiseen vieläkin hiukan liikaa, mutta tilanne on ainakin 100 kertaa parempi kuin muutama vuosi sitten.

Olen huomannut stressaavani vähemmän salkusta kun en tee koko ajan kauppoja suuntaan jos toiseen. Huomasin salkun pärjäävän paremmin ilman henkilökohtaista paimennusta. Vaatisi selkeästi enemmän taitoa jos haluaisi parantaa tulosta tekemällä enemmän peliliikkeitä. Tyydyn siis osaani ja teen mahdollisimman vähän.

Osinkojen määrä kasvaa vuodesta toiseen ainakin toistaiseksi, joten tyytyväinen tähän tilanteeseen pitää olla. Tässä kuussa käytin osinkoja surutta perheen Tallinnan matkaan ja sijoitusvelan lyhentämiseen. On ne osingot ihan hyödyllistä lisätuloa ja ne voi käyttää mihin huvittaa. Veroja täytyy toki maksaa vähän samalla tavalla kuin palkasta.

Osakesäästötili käyttöön


Siitä päästäänkin kätevästi aiheeseen jota piti käsitellä tässä tekstissä, nimittäin siihen paljon puhuttuun osakesäästötiliin. Tällainen vähän samanlainen tili on käytössä monessa eri maassa, muutamia mainitakseni nyt vaikka Ruotsi, Norja, Tanska. Aionko avata osakesäästötilin? No totta mooses! Käyttötarkoitusta tulee vain miettiä tarkkaan.

Mihin käyttöön sellaisen tarttisin? 50 000 euron raja tulisi nopeasti täyteen jos kävisi palkkatöissä. Nyt toki vähän hitaammin opintovapaalla. Jos laittaisi tilille 1000 euroa kuussa niin hiukan yli 4 vuodessa olisi jo tili täynnä. Sitten pitäisi keksiä jotain uutta. Konsepti ei siis sovi kovinkaan pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Voisihan sen toki ensin täyttää ja sitten sijoittaa normaalisti.

Mitähän sinne sitten laittaisi. Ainakaan jenkkiläisiä osingonmaksajia ei ole paljoakaan hyötyä ostaa kun 15% ennakonpidätys jää ulkomaille. Suomalaisia osingonmaksajia voisi periaatteessa ostaa, mutta valikoima ei ole niin hyvä kuin jenkkilässä osinkojaan tasaisesti nostavien yhtiöiden keskuudessa. Siinä tulee taas eteen osakesäästötilin ongelma: nostetusta tuotosta maksetaan vähintään 30% veroa kun osingoista normaalisti maksetaan vähintään 25,5% veroa. Ja minä kun tykkään aina välillä käyttää osinkotuloja muuhunkin kuin osakkeiden ostoon niin ei tuo oikein tulisi toimimaan.

Osakesäästötilistä pelisalkku


Eihän tämä teksti nyt pelkkää valitusta saa olla joten nyt voisi olla aika paljastaa mihin näen omalla kohdallani käyttäväni osakesäästötiliä. Spekulointisalkkuna tietenkin! Yritän spekuloida osakkeiden hinnanmuutoksilla ostamalla halvalla ja myymällä kalliilla. Helppoako? Ei välttämättä :D Joskus nämä veivaukset ovat onnistuneet ja joskus epäonnistuneet. Tuollaiseen ostamiseen ja myymiseen tuo tili sopisi hyvin, kunhan vain tekisi sitä voittoakin. Verojen maksua voisi siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Tosiasiassa välittäjä taitaa olla ainut joka hyötyy minun veivauksistani. Todennäköisesti joidenkin muidenkin :D Kyllä siitä osakesäästötilistä on siis hyötyä myös minulle. Jos en siis tee pelkkää tappiota. Toisaalta, eipä niitä veroja tarvinnut muutenkaan ihan heti maksaa. Myit voitollista osaketta 2017 tammikuussa niin jouduit maksamaan veroja 2018 joulukuussa. Nyt tuo aika sitten pitenee osakesäästötilin ansiosta siihen kun nostat rahaa pois tililtä.

Yhteenveto


En ole vakuuttunut siitä kannattaako minun avata kyseistä tiliä lapsen sijoituksille, sijoitussuunnitelmassa on kuinkin vain indeksirahastojen ostamista. Jos niitä ei tule myytyä, niin mitä hyötyä tilistä sitten on?

Pienen pelisalkun voisin osakesäästötilistä luoda. Jos vaikka laittaisi tonnin johonkin lupaavaan osakkeeseen ja myisi pois kun olisi 200 euroa voittoa. Sitten 1200 euroa seuraavaan jne... Ikiliikkuja on keksitty :D


*Sijoita nyt Nordnet Superrahasto Suomeen täysin kuluitta*


Aiotko sinä avata osakesäästötilin?



Tämä kirjoitus sisältää affiliate linkkejä. Jos tilaat tavaraa tai palveluita niiden kautta niin saan siitä palkkioksi pienen komission. Tämä ei kuitenkaan maksa sinulle mitään ylimääräistä. En anna sijoitusneuvontaa enkä ole vastuussa sijoitustesi voitoista tai tappioista. Teet sijoituspäätöksesi täysin omalla riskilläsi. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä jotka pitää ottaa huomioon sijoituspäätöksen tehdessään. En vastaa myöskään sivujeni kautta tilaamiesi tuotteiden tai palveluiden laadusta. En ole vastuussa kolmansien osapuolien aiheuttamista vahingoista.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi29.4.19

    tossa kannattaa huomioida se, että kun se nyt tulee niin siitä tulee puheenaihe hetkeksi ja vasurit hyökkäävät rikkaiden veronkierto työkalun kimppuun ainkin lehtien palstoilla. Todnäk tuleva vasemisto vetoinen hallitus tulee tekemään heikennyksiä pahan sipilän junailemaan systeemiin ja pienetkin hyödyt tulevat kaatumaan poliittiseen riskiin. Poliittisen riskin vuoksi tulen avaamaan moisen tilin, vain jos se on hinnoiteltu merkittävästi edullisemmaksi kuin normaalit arvo-osuustilit.

    VastaaPoista
  2. pleksi-3.5.19

    Osakesäästötililtä nostettuja varoja verotetaan tuoton suhteessa. Esim, jos sijoitat salkkuun 20 k€ ja se nousee 30 k€ arvoiseksi ja salkkuun tulee vielä 1 k€ osinkoa, tuoton osuus (11 k€) salkun käyvästä arvosta on 35,5 %. Jos nostat tilitä ne 1000 € osingot, siitä 355 € on verotettavaa tuloa, josta maksetaan 106,5 € veroa (30%). Kun vertaa tätä nykytilaan, niin siinä jää käyttöön 148,5 € enemmän.

    Kun 50 k€ On pääomaa, muuttuu osakesäästötili epäedulliseksi nykyverotukseen nähden, jos sijoitusten arvo nousee yli 333 333 €. Toki tällöin pitää nostaa varoja tililtä...

    Täytynee itse tutkailla tuota kulujen osalta. Jos kaupat on tyyliin 1 % kuluilla, niin varmaankin availen tilin ja säästelen vaikka kuukausitasolla sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Ei tuo ihan 100% selvä ole vielä tuleeko ihan noinkaan menemään. Ainakaan sitä kuvaa ei saa täältä: http://www.porssisaatio.fi/blog/2019/03/12/eduskunta-hyvaksyi-osakesaastotililait-nain-uusi-yksityissijoittajan-tyokalu-toimii/

      Poista