26.10.2019

Nortti ja Samppa pettivät osinkosijoittajat


Kuvassa olen minä. Tai voisin olla tällä hetkellä. Kaksi omistamaani yhtiötä Nordea ja Sampo vanavedessä laskevat osinkoaan. Se tarkoittaa sitten minullekin huonompaa tiliä. Tein tästä päätöksestä nopeasti omat johtopäätökseni.

Tämä on sitä omistamisen iloa. Kaksi yhtiötä salkustani nimittäin laskivat osinkoaan. Nortti maksaa enää 0,40€ osinkoa osakkeelta kun edelliseltä vuodelta maksettiin jopa 0,69€. Sammolle kävi kanssa kylmät, uusi osinkoennuste on 2,10-2,30€ osinkoa osakkeelta. Ja edellisvuonna 2,85€. Vai sellasta peliä.

Tein tietysti heti omat päätelmäni tilanteesta. Nordean osingonlasku oli niin tähtiin kirjoitettu, etten uskaltanut ottaa riskiä kurssilaskusta ja myin jo maanantaina Nordeat pois. Vaihdoin Nordean hiukan toisenlaiseen pankkifirmaan, nimittäin Kanadalaiseen Bank of Nova Scotiaan (BNS). Osinkohistoriaa riittää, mutta nykyosinko oli jonkin verran Nordeaa pienempi. Se ei haittaa kunhan osinko on kasvava. Sampo laskee kanssa osinkoaan ja sen myytyäni ostin rahoilla  Lazard varainhoitotaloa. Bermudalle rekisteröity ja nuo pitäisi mennä ansiotuloverotuksen mukaan. Katsotaan aikanaan.


* Avaa ilmainen arvo-osuustili Nordnetiin ja aloita sijoittaminen!*


Ymmärrän toki ettei osinkoa makseta jos ei tulostakaan tehdä tarpeeksi, mutta en ymmärrä suomalaisten yritysten sielunmaisemaa. Ensin nostellaan osinkoa ahkerasti kovin hyppäyksin ja lupaillaan osingonkasvun jatkuvan ja olevan prioriteetti. No hups, sitten sitä lasketaankin radikaalisti. Mielestäni osinkoa olisi voinut nostaa maltillisemmin jenkkityyliin. Sitten olisi jäänyt mahdollisuutta maksaa kasvavaa osinkoa myös hiukan huonommilla ajoilla. Sampokin saa sitten unohtaa eurokraatti tittelinsä. Samaa tietä seuraa kuin Raisio.

Vaikka eurofirmoilla on hiukan helpoitettu tuota aristokraatti titteliä mielestäni aiheettomasti (10v vs. 25v) niin on se vain niin pirun haastavaa suomalaisille firmoille saavuttaa. Onko se sitten hienompaa jakaa osinkoa isolla osinkoprosentilla jos sitä joutuu aina välillä leikkaamaan? Mielestäni ei. Minulle luotettavan kuvan yrityksestä ja sen pyrkimyksistä antaa kasvava osinko. Osingonkasvun ei tarvitse olla mitään 30% vuositahtia, vaan muutama prosenttikin riittää. Se lisää luottoa yhtiöön. Firma haluaa palkita osakkeenomistajaa osingolla siitä vaivasta, että suostuin juuri heidän yhtiöönsä sijoittamaan.

Ja tämä palkkiohan käy minulle ihan mukavasti. Olen joutunut jo pari kertaa käyttämään osinkoja elämisen kuluihin huonohkon tulotason vuoksi. Sen takiahan tässä prkl on sijoitettu vuosikaudet ettei muilla tuloilla ole niin väliä kun voi kattaa kulujaan myös osingoilla. Ei ole mukavaa saada noin isoa palkanalennusta mitä nortti ja samppa olisivat tarjonneet joten hei hei ja tervemenoa salkustani poispäin. Palaan toki ilomielin vaikka molempien omistajaksi aikanaan, kunhan osinkojen nostoja on muutamia vuosia takanapäin.

Ai niin, laskihan se Noksukin osinkoaan. Tähän asiaan en kuitenkaan aio puuttua millään tavalla sillä en ole ollut Nokian osakkeenomistaja vuosikausiin joten minulla ei oikein ole mitään hajua koko yhtiöstä ja heidän osinkopolitiikastaan. Sen luin, että he siirtyivät kvartaaliosinkoon. Toki vähän hassua nyt jo sitten jättää kvartaaliosinkoja maksamatta. Toivottavasti he palaavat osingonmaksun tielle pian.

Ei tässä oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa omaa sijoitussuunnitelmaa ja myydä kaikki osingonlaskijat. Nyt ei salkussa sitten ole mitään suomalaista pörssiyhtiötä vaan yritän pärjäillä ihan ameriikan firmoilla. Kyllähän tällainen osingonkasvustrategia sopii sinne paljon paremmin kun yhtiöt ovat osinkojen kasvattamiseen sitoutuneet. Mitäs tässä muuta, osinkoja pitäisi tulla jatkossa keskimäärin noin 850 euroa kuussa miinus verot. Tässä kuussa oli tosin sen verran menoja, että katsellaan nyt pääseekö sitä kunnolla ostoksille vai ei.

Viimeistään joulukuussa olisi kyllä pakko päästä osakkeita taas ostelemaan, on se niin mukavaa puuhaa. Reaalimaailma vaan hidastaa hiukkasen tätä touhua. On verojäännösmaksua, uutta läppäriä, tennisvalmennusmaksuja, kaikki samassa kuussa ja isyysrahasta pitäisi nämä maksella. Kaipa se siitä taas jotenkin suttaantuu, niin kuin aina ennenkin :)

Kokeile uutta korkoa korolle laskuria

P.S. Jotta saisit tiedot blogini uusista päivityksistä, muista seurata minua sosiaalisen median eri kanavissa.

Osinkokuningas Twitter
Osinkokuningas Facebook
Osinkokuningas Shareville


Tämä kirjoitus sisältää affiliate linkkejä. Jos tilaat tavaraa tai palveluita niiden kautta niin saan siitä palkkioksi pienen komission. Tämä ei kuitenkaan maksa sinulle mitään ylimääräistä. En anna sijoitusneuvontaa enkä ole vastuussa sijoitustesi voitoista tai tappioista. Teet sijoituspäätöksesi täysin omalla riskilläsi. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä jotka pitää ottaa huomioon sijoituspäätöksen tehdessään. En vastaa myöskään sivujeni kautta tilaamiesi tuotteiden tai palveluiden laadusta. En ole vastuussa kolmansien osapuolien aiheuttamista vahingoista.

6 kommenttia:

  1. Anonyymi26.10.19

    Hesan börsä on täynnä luuserifirmoja.
    Itellä löytyy pikkuisen kakkapeliitoita, mutta nekin menee kohta myyntiin.
    Jäljelle jää vain jenkit, josta laatua löytyy kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeaa on löytää pitkän osingonkasvatushistorian firmoja.

      Poista
  2. Iso takaisku, joka osui omaankin osinkosalkkuun. Samaa mieltä suomalaisten yhtiöiden kevytmielisestä suhtautumisesta osingon kasvattamiseen ja siihen toivoisi muutosta jenkkyhtiöiden suuntaan. Nyt ei edes yhden syklin yli onnistuta kasvattamaan osinkoa, se on heikko suoritus, missä ei lämmitä isot korotukset joinain vuosina, jos lopputulos on kaaoottisesti yhtäkkiä ilman mitään ennakoitavuutta romahtava osinko. No ok, Nordean ongelmat oli nähtävissä ennalta, mutta Nokia tuli ihan puskista ja Sampo jotain tuolta väliltä.
    Omassa salkussa omistukset vielä pysyvät, mutta varsinkin Nokiaa katson nyt kriittisesti ja lähellä oli, etten jo luopunut osakkeista. Tällaiset tilanteet kyllä korostavat hajautuksen tärkeyttä, ja onneksi itsekin olen sijoittanut Helsingin pörssin ulkopuolelle Pohjois-Amerikan markkinoille aktiivisesti viimeiset vuodet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin meillä osinkosijoittajilla hajautus on tärkeää. Muuten voi käydä kylmät jos omistaisi vaikka paria eri yhtiötä joiden osingoilla elelee. Toinen tekee 50% leikkauksen osinkoonsa ja tulosi tippuvat huomattavasti.

      Poista
  3. Mites valuuttahajautus? Jos dollari lähtisikin vuosikausien matalalentoon niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet oikeassa ettei valuuttahajautusta salkussani oikein ole. Ehkä se on vähän betsausta siihen suuntaan ettei euro tule kauheasti nousemaan dollaria vastaan. Periaatteessa vaan vertaislainayhtiöt maksavat korkoa minulle euroissa.

      Poista