29.1.2020

Vertaislainamarkkinoilla kuohuu


Vertaislainat ovat nyt tapetilla ja eivät niin hyvällä tavalla. Nyt nimittäin pari kohtuullisen kokoista person 2 business yritystä on paljastunut huijaukseksi. Tässä tekstissä pahoittelen huonoa mainontaa ja pohdin miten tästä eteenpäin.

Tässä lähikuukausina on vertaislainaismaailmassa tuullut ihan huolella. Kuetzal ja Envestio ovat molemmat paljastuneet huijauksiksi. Envestiosta olen kirjoittanut tekstin täällä blogissa ja Kuetzalista on pyörinyt hetken yksi banneri. Syvimmät pahoitteluni nyt kaikille sijoittajille jotka näihin ovat rahansa menettäneet. Paskaa tuli mainostettua, ei siitä kyllä mihinkään pääse yli eikä ympäri. Laskin 15 henkilön sijoittaneen Envestioon affilinkkieni kautta (+minä ja avopuolisoni), Kuetzaliin ei kukaan onneksi tehnyt sijoitusta tämän blogin kautta affiraporttien mukaan. Keskimääräinen sijoitussumma blogini kautta sijoittaneilla oli noin 3000 euroa. Summa voi toki vaihdella yksittäisten sijoittajien välillä.

Itselleni kuin muillekin näihin sijoittaneille suosittelen käsittelemään menetettyjä rahoja vähän kuin oppirahoina. Se mikä kiiltää ei välttämättä olekaan kultaa. Tällä viittaan lupauksiin yli 20% tuotoista. Tehdään seuraavalla kerralla enemmän taustatutkimusta ja pohditaan tarkemmin sopivatko nämä oikeasti omaan salkkuun. Loppupeleissä olemme kuitenkin aina viime kädessä itse vastuussa omista rahoistamme ja sijoituksistamme. Vaikeaa se kuitenkin oli näin räikeään huijaukseen varautua. Toivottavasti huijarit saadaan vastuuseen teoistaan.

Sivun alalaidassa on muutamia linkkejä joista pääsee seuraamaan ja osallistumaan näihin huijauksiin liittyvään keskusteluun. Niistä löytyy myös tietoa miten kannattaa menetellä jos on joutunut huijatuksi ja jos haluaa osallistua joukkokanteisiin kyseisiä yrityksiä vastaan. Tänään Viron poliisikin alkoi vihdoin tutkia tätä Envestio huijausta.

Laskin meidän perheen hävinneen Envestio huijaukseen tuhat euroa talletettua pääomaa ja tietysti satoja euroja korkoja. Kuetzaliin emme ikinä lähteneet mukaan. Emme aio todennäköisesti lähteä tuohon Envestion joukkokanteeseen mukaan, se tulee todennäköisesti viemään vuosikausia. Nuollaan nyt haavoja täällä ihan rauhassa. Affituloja olen saanut verojen jälkeen Envestiosta vähemmän kuin olemme menettäneet tässä huijauksessa.

Tutustuin Envestioon jossain ulkomaisessa vertaislainasivustossa. Monessa eri blogissa hehkutettiin tätä alustaa. Ihmettelin aina miten jotkut ulkomaiset bloggarit surutta buffasivat näitä erittäin korkean prosentin palveluita. Affitulot siinä toki saattaa hämärtää hiukan omia näkemyksiä puolueellisiksi, jotkuthan tulonsa paljastaneet bloggaajat tienasivat näillä vertaislainamainoksilla kymmeniä tuhansia kuussa. Joillain oli myös lähes kaikki sijoitukset ainakin blogien mukaan vertaislainoissa. Näistä jättikorko sijoituksista kirjoitettiin huolettomaan sävyyn varmoina ja hyvin tuottavina sijoituksina. "Arvostelut" saattoivat olla täysin ilman mitään negatiivista asiaa. Itse ajattelin heti ottaa maltillisemman linjan ja kertoa myös negatiivisista puolista. Ihmettelin nimittäin suuresti miten voi joku maksaa noin korkeita korkoja. Kokeilunhalu vei kuitenkin voiton.

Yritin muistuttaa lukijoita jokaisessa käänteessä näiden isosta riskistä. Vertasin vertaislainasijoituksia jopa kryptovaluuttoihin ja johonkin lennokkaaseen kannabisosakkeeseen näitä. Muistutin myös ettei näin riskisillä sijoituksilla kannata täyttää salkkua, muuten voi ottaa ohraleipä. Kirjoitin myös miten itselleni ehdoton raja kokonaissalkusta on alle 5% näihin vertaislainoihin.

Tällä hetkellä koko vertaislainahomma on niin tuulista, joten poistin nyt suurimman osan affilinkeistä blogista. Tämä ei ole mikään kannanotto minkään palvelun luotettavuuteen. Edelleen, jos näihin haluaa sijoittaa niin en itse sijoittaisi näihin kuin pienenä mausteena salkussa. Oma salkkuni painottuu osinkoyrityksiin ja tällaiset vertaislainat ovat olleet vain muutaman prosentin salkun kokonaisarvosta. Näin myöskään mahdolliset tappiot eivät nouse massiivisiin mittoihin.

Moni muukin suomalainen bloggaaja on valitettavasti haksahtanut tähän huijaukseen. Ainakin nämä seuraamani bloggarit sijoittivat Envestioon: nuuka.blogvaurastu.net, eurotarkka, sijoitussuomi, matkalla vaurauteen. Varsinkin matkalla vaurauteen -bloggarin tekstissä on hyviä vinkkejä mitä tehdä jos joutui huijatuksi.

Tällä hetkellä mulla on alle tonni tuolla Mintosissa. Pikkuhiljaa summa pienenee kun lainoja maksetaan takaisin. Kunhan vain seuraa explorep2 lender ratings vertailua ja säätää auto invest asetuksia sen mukaisesti pysyy mukana miten lainafirmoilla menee. Mulla on itellä rajana 75 minimipistettä tuossa vertailussa. Invest & access toimintoon en usko, sillä silloin sinulla ei ole mitään kontrollia millaisia lainoja portfolioosi tulee. Mintoksessakin on nimittäin käynyt niin etteivät kaikki lainafirmat ole pystyneet täyttämään buy back velvoitteitaan.

Crowdestor sijoittajana jatkan toki niin kauan kuin lainat raukeavat, mutta siinä menee melkeen pari vuotta vielä aikaa. Lähes 2400 euroa on tuolla kiinni. Lisää en ole sijoittamassa, on sen verran turbulenssia ilmassa. Muiden vertaislainapalveluiden tilanteesta en valitettavasti osaa kommentoida tällä hetkellä mitään. Tuntuu jokaisella olevan eri mielipide mikä on turvallinen paikka ja mikä taas ei.

Tämä harha-askel vertaislainoihin sijoittamiseen oli hyvä opetus. Keskity olennaiseen, äläkä haikaile muille maille. Minulle se tarkoittaa osinko-osakkeisiin sijoittamista. Miksi muuttaa toimivaa taktiikkaa? Toivottavasti tämä nyt opettaisi vain seuraamaan omaa sijoitussuunnitelmaa vieläkin orjallisemmin. Media alkaa pikkuhiljaa Suomessakin heräilemään näihin huijauksiin, tässä yle svenskan artikkeli aiheesta.

Tässä on hyödyllisiä keskusteluryhmiä Envestioon sijoittaneille:
Facebook ryhmä: United envestio investors
Telegram ryhmä: https://t.me/envestiodiscussion

Ja tässä Kuetzaliin sijoittaneille Telegram ryhmä: https://t.me/kuetzaldiscussion



P.S. Jotta saisit tiedot blogini uusista päivityksistä, muista seurata minua sosiaalisen median eri kanavissa.

Osinkokuningas Twitter
Osinkokuningas Facebook
Osinkokuningas Shareville


Tämä kirjoitus sisältää affiliate linkkejä. Jos tilaat tavaraa tai palveluita niiden kautta niin saan siitä palkkioksi pienen komission. Tämä ei kuitenkaan maksa sinulle mitään ylimääräistä. En anna sijoitusneuvontaa enkä ole vastuussa sijoitustesi voitoista tai tappioista. Teet sijoituspäätöksesi täysin omalla riskilläsi. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä jotka pitää ottaa huomioon sijoituspäätöksen tehdessään. En vastaa myöskään sivujeni kautta tilaamiesi tuotteiden tai palveluiden laadusta. En ole vastuussa kolmansien osapuolien aiheuttamista vahingoista.

12 kommenttia:

  1. Nimetön29.1.20

    Itse sijoittelin Mintoksen kautta hetken, mutta pidin ja pidän edelleen tätä vertaislainamarkkinaa tässä tilanteessa hyvin riskisenä.

    Yleisesti tuntuu, että näitä sijoitusblogeja on nyt kuin sieniä sateella ja monen asiasisältö on aika köyhää ja epäanalyyttista.

    2010-luvun alun blogeissa usein analysoitiin yrityksiä tai käytiin erilaisia sijoitusinstrumentteja läpi paljon syväluotaavammin. Nyt suurin osa on "sijoitin tähän", "100 000 rikki!". Puhumattakaan monista affilinkeistä ja erilaisten palveluiden mainostamisesta. Tuntuukin, että monet blogit on selvästi tehty lisätienestin toiveessa, joissa mainostetaan ties mitä palveluita. Tai sijoitusblogeja ovat alkaneet pitämään ihmiset, jotka eivät muutama vuosi sitten tienneet, mitä tarkoittaa korko tai mitä sijoittaminen edes on.

    Harvassa ovat ne, jotka oikeasti yrittävät kertoa sijoittamisesta tai rohkaista siihen ilman, että taustalla haisee vahvasti oma hyötyminen asiasta.

    Harva ilmaiseksi mitään tekee. Ja tämä ei ole tarkoitettu suoraan kritiikiksi tähän blogiin. Olen tätä miettinyt jo kauan ja tämä koskee yleisesti sijoitusaiheisia blogeja. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät suhtautua näihin kaikkiin blogeissa kirjoitettuihin asioihin varauksella eivätkä suoraan sijoita mihinkään pelkästään "anonyymin"blogittajan "suosituksesta", millä ei välttämättä ole minkäänlaista taloustieteellistä koulutusta tai sijoitusosaaminen on hankittu nousumarkkinan aikana, jolloin hyvällä tuurilla on iso merkitys sijoituksien tuotoissa ja onnistumisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuo on varmasti totta. Tuo on myös suuri houkutus kirjoittaa nopeasti jotain mistä voi tienata verrattuna siihen jos kirjoittaisi pitkän yritysanalyysin. Kaikki riippuu siitä minkälaisen blogin haluaa tarjota lukijoille. Itse aion keskittyä jatkossa enemmän päiväkirjamaiseen sijoitustarinointiin sillä tässä elämäntilanteessa minulla ei ole valitettavasti aikaa laittaa enempää paukkuja sisältöön.

      Poista
  2. Nimetön29.1.20

    1. Ei varmaan yhtään pelota, että lukijasi eivät vaatisi sinua korvausvastuuseen suosituksiesi takia?
    2. Älä sijoita mihinkään, jolla ei ole tarjota vähintään 10v menestyksekästä track recordia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Kyllä ne huijarifirmat on niitä tässä kenet pitää haastaa oikeuteen.
      2. 10 vuotta on aika pitkä aika, mutta tuo varmasti lisää kyllä sijoituskohteen luotettavuutta.

      Poista
    2. Onneksi Viron poliisi alkoi tutkimaan myös Envestiota.

      Poista
    3. Nimetön5.2.20

      Anonyymille:
      1. Tämä ei ole mikään Ameriikka eikä yksityishenkilöiden väliset neuvot ja niiden mahdollinen noudattaminen ole säädeltyä.
      2. Mikään business ei ole ikuinen - keskity nouseviin trendeihin äläkä peruutuspeiliin.

      Osinkokuninkaalle tsempit ja minusta tämä kirjoitus oli varsin suoraselkäinen. Ihminen on erehtyväinen.

      Poista
    4. Kiitos tsempeistä. Lähiviikot on kyllä tämä koko keissi ottanut päähän ja ihan kunnolla.

      Poista
  3. Nimetön1.2.20

    Pahoittelut on varmaan paikallaan ja suurin osa asioista ollut virheellistä, väärennöksiä. Näistä voi joutua tutkinnan alaisuuteen voi johtaa lain alaisuudellisesti tuomiokuntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Viron poliisi nyt tutkii noiden yritysten toimia.

      Poista
  4. Nimetön2.2.20

    Oppirahoja joutuu joskus maksamaan. Oma "sijoitusura" alkoi juuri siitä syystä että oppirahoja on tullut maksetuksi. Joskus menneisyydessä sijoittaminen ei kiinnostanut vaikka olin hyvä säästämään. Koin sijoittamisen jotenkin vaikeaksi. Sanoin puolisolleni että sijoita nämä mun säästöt hän on nimittäin oikeasti hyvä raha-asioissa. Hän hajautti onneksi sijoitukset hyvin mutta laittoi suurehkon osan rahastoon, jossa managerilla oli loistava track-record. Valitettavasti tälle managerille tuli huonompi kausi, tai hän itseasiassa muutti sijoitustyyliään, jonka havaitsimme vasta myöhemmin kun suurin osa rahaston arvosta oli jo mennyt. Vasta tämän pettymyksen kautta innostuin sijoittamisesta ja olen viimeisen vuoden ajan tehnyt aktiivista osakepoimintaa ja käynyt huolellisesti kaikki rahastoni läpi. Kalliiksi tuli luottaa ammattilaiseen. Parhaimmista rahastoistani en aio luopua mutta nyt en enää usko lehtien kirjoitteluun ja suosituksiin rahaston hoitajista joilla on Midaksen kosketus. Kommentin pointti oli että se 10 vuoden track record ei ole tae siitä että tulevaisuudessa menee hyvin. Yrityksissä voi vaihtua johto ja yksittäinen rahastonhoitaja voi alkaa uskoa omaan erinomaisuuteensa niin että tulee hukanneensa valtaosan asiakkaidensa rahoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteisiin rahastoihin en olekaan oikein ikinä sijoittanut, jos ei toki superrahasto suomea ja nordnet smart 15 rahastoa lasketa.

      Poista